book.

Hassuja asioita tapahtuu, jos mietin itseäni, ennen rakastin kirjoittaa, kirjoitin ja kirjoitin, ja olin ylpeä aikaan saannoksestani. Pienikin ajatus, ja kirjoitin sen ylös ja sain ajatuksistani kauniita sanoja, mutta nyt... luon tarinat vain päähäni, ja kun otan kynän käteeni, ajatukseni jatkaa tarinan kirjoittamista, mutten saa enää ajatuksia paperille. Joskus sitä kaipaa kirjoittamista, ja haluaisi inoastaan kirjoittaa, mutta katsoessani paperia en saa enää mitään järkevää siihen kirjoitettua. Runot, laulut, tarinat, värssyt, tunteet... kaikki ovat päässäni, en saa niitä ulos. En tiedä miksi en saa paperille enää mitään, onko syy siinä että ennen vain kirjoitin, en lukenut. Nyt luen, katsoessani kirjahyllyä jossa on kirjoja enemmän kuin uskoin koskaan edes lukevani, saa se miettimään onko siinä syy kirjoituksen halun menettämiseen. 

1408. Elokuva on melko vanha ja monet huokailee jos sitä pitäisi katsoa, mutta itse olen ihastunut elokuvaan suuresti. Kirjailija joka ei usko kummituksiin mutta silti kirjoittaa kummitus hotelleista. En ala avata sitä elokuvaa sen enempää, mutta elokuvan jälkeen olen aina miettinyt useita asioita yhtä aikaa. Talo jossa asun nyt, menisi kummitus talosta, täällä on tapahtunut jos jonkin sortin asioita, sekä talo on vanha. Pienillä muunnoksilla tästä talosta saisi kirjan, ja olen usein alottanut jo kirjoittamista päähäni, jälleen kerran. Kai yksi suurimpia unelmiani on aina ollut kirjoittaa kirja. Asua kotona, ja tehdä täältäkäsin työtä. En tosin tiedä onko se vain haave jottei tarvitsisi muualle mennä töihin mutta mielestäni se olisi yksi toteuttamisen arvoinen haave.

Eräs yö kello oli neljä kun kävelin koiran kanssa nurmella ympyrää ja katselin valoisaa taivasta mutta silti kykenin erottamaan yhden satelliitin. Ja siitä se ajatus lähti, tähdet. Kuinka paljon tähdistä voisi kirjoittaakkaan, kuinka kaukana ne on ihmisistä, mutta jos matkustat avaruuteen ne on yhä liian kaukana jotta näkisimme mitä ne todella ovat. Kaasupalloja? miten vain, mutta onko joku tiedemies nähyt tähden kuinka läheltä? Kuinka monelle on lapsena kerrottu, että rakkaimpamme ovat tähtiä, ainakun joku kuolee, yksi tähti tulee taivaalle lisää. Ne ovat sieluja. Mikä kaunis ajatus ja mihin uskoin kauan. Joskus sitä vain haluaisi istua alas nurmelle yöllä, ja antaa kynän raapustaa paperille kirjaimia siitä mitä ajattelee, tai keksittyä tarinaa. Mutta toisaalta kun mietin, jos kirjottaisin kirjan se ei ole niin helppoa. Mietin usein miten esimerkiksi J.R. Ward joka on kirjoittanut Mustan tikarin veljeskuntaan jo 12 osaa, Langenneet enkelit sarjaan viisi osaa, miten hän muistaa mitä jokaisessa kirjassa on kirjoitettu, miten hän voikaan eläytyä jokaiseen hahmoon yhä uudelleen kadottamatta sitä otetta. Mutta sitä miettii myös mistä kaikesta sitä saakaan ideaa ja miten kaikki on luotu. Onko jokaisesta ihmisestä kirjailijaksi? Jos vain haluaisi kirjoittaa? 

Olisin kuitenkin innokas kokeielmaan kirjoittaa kirjaa, mutta sitten sitä miettii kun kirja olisi valmis, että lukisiko sitä kukaan tai kiinnostuisiko ylipäätään. Mitä jos ihmiset tykkäisivätkin kirjasta ja haluaisit lisää, löytyisikö aiheita? Mitä jos kritiikki olisikin niin hirveää että tekisi pahaa edes lukea? Silti kun miettii, kirjailijan aloittaessa sen ensimmäisen työnsä, se riski on otettava. Silti jos mietitään että suurin osa esikoiskirjojen julkaisijoista on saanut hyvät arvostelut ja kirjoja myyty. 

Hauskinta tässä taitaa olla se, vaikka kirjoittaisin ja mietin jos yrittäisin edes kirjoittaa kirjaa, tuntuu se typerältä kun kukaan kirjoituksiani muutenkaan lue. Hassua ehkä, mutta kyllä sekin latistaa jollakin tavalla. Mutta kyllhän ihmisillä haaveita tulee olla, eikö?

Saa nähdä onko tämä haave vai yrittääkö sitä joskus kenties toteuttaa, tuskin lähitulevaisuudessa ainakaan.

Hey Now

Huone on niin tyhjä, vain pöytä, sänky, lipastot, läppäri ja kukka, kaikki muut on pakattu ja odottaa huomista siirtoa uuteen maailmaan. Hassua miten kaikki voikaan muuttua yhdessä hetkessä. Kuinka kaikki vanha, tuttu ja turvallinen voi kadota ja edessä odottaa aikuistuminen. Sitä kuvittelee, ettei mikään voisi mennä vikaan. Rakkaimmat lähellä turvana eikä tarvitse pelätä yksin oloa. Yks kaks kaikki revitään auki ja saat lähtöpassin, pakkaat tavarat ja astut uuteen asuntoon. Yksin.

Koska ihminen on oikeastaan valmis muuttamaan omilleen? Jotkut muuttaa jo jatko opiskeluun lähtiessä pois kotoa, mutta silloin se on heidän oma päätös. Jotkut asuvat yli parikymppisiksi vanhempiensa luona, mutta jos saat kuulla että muutat yksin se kuristaa kurkkua ja kivistää sydäntä. Entä jos en olekkaan vielä valmis lähtemään? Entä jos en olekkaan tarpeeksi vahva levittämään siipiäni ja epäonnistun? Juurikun elämä on asettunut ja kaikki paha jäänyt taakse elämä pistää eteen uusia haasteita, uutta surua ja uutta vaikeutta, uutta onnea. Herääkin kysymys, kuinka paljon me kestämme, ennenkuin adistus kasvaa ja annat kaiken olla, käperryt nurkkaan ja haluat unohtaa kaiken pahan ja halata polviasi peloissasi. 

Kysymys taitaa pikemminkin olla, uskallanko kasvaa aikuiseksi ja ottaa todella jokaisesta liikkeestäni täyden vastuun? Mitä jos olisin halunnut pysyä lapsena, vielä ainakin usean vuoden. Miksi meistä pitää muokata väkisin aikuisia? Miksi meidät pakotetaan kokeilemaan ovatko siipemme tarpeeksi vahvoja, vaikka emme välttämättä edes itse haluaisi vielä yrittää? Totuus on, että muutos pelottaa. Ja paljon.
Elämä tulee muuttumaan, mutta miten käy kaiken muun kansa? Jos emme ole tarpeeksi vahvoja, hylkäävätkö kaikki meidät ja antavat räpytellä siipiä kun ne ei jaksa enää kannattaa elonpainoa, stressiä, ahdistusta, pelkoa..
Eniten yksin muutossa pelottaa miten kaikki muovautuu, nyt kun katson tulevaisuuttani yksin en näe siinä mitään ongelmaa, enkä oikeastaan osaa pelätäkkään, mutta mitä tapahtuu kuukauden päästä? Haluanko silloin enää olla vahva ja jaksaa uskoa että kaikki järjestyy parhainpäin. Ajatus karmii, että oloni leviää käsiin ja en saa sitä kokoon enkä purettua, vaan pilaan kaiken omien pelkojeni takia. 

Jos edes yskin, koko huone kaikuu, katson hiljaa julisteita seinällä ja haluan itkeä. Tämä on viimeinen yöni tässä huoneessa, näiden seinien sisällä, täällä, jossa loin turvallise elinympäristöni. Täällä, jossa sain elää ilman pelkoa ja ahdistuneisuutta. Täällä olin vapaa. Ja nyt se vapaus riistettiin minulta jonka olin taistellen onnistunut saamaan takaisin. En voi sanoa olevani täysin terve, mutten voi sanoa olevani myöskään sairas.
Tasottuuko stressi ja elämä alkaa pyörimään omalla painollaan, eikä se olekkaan niin kamalaa asua yksin? Ehkä jopa alkukankeuden jälkeen pidän siitä? Onneksi sentään en ole yksin, rakkauteni ja uusi koira tuo elämääni iloa ja valoa, joten minun ei tarvitse olla yksin. Bring it on. Katsotaan mitä kohtalo on minulle märäännyt tapahtuvan. Onko tämä nyt se kuuluisa risteys kohta elämässäni? Onko nyt se vaihe, että päätän millaisen elämästäni teen, sellaisen kuin haluan, vai sellaien kuin vanhempani haluavat.
Let's see. Bring it on.

MYYNNISSÄ

Naisten kengät myynnissä!

Hinta: 40€ Tinkimisen varaa löytyy. 

Kengät on käyttämättömä, joten luonnollisestikkin hyvässä kunnossa.

Reilu 40 koko. (Kengät on merkitty 42 kooksi mutta on ahtaat ja kapean tuntuiset)
Kenkiä on mahdollisuus katsoa/kokeilla Espoo - Helsinki alueella.

Jos kengät kiinnostaa, ottakaa yhteyttä!
Sähköposti: Dreekeper@gmail.com